Tuuli ja pakkanen kerryttävät jäätä aluksiin

Jäätämisvaroituksia annetaan Suomen merialueille talvikaudella. Jäätä voi kertyä meriveden roiskeista, jäätävästä sateesta tai jäätävästä sumusta. Jäätämisvaroituksia annetaan kohtalaisesta ja nopeasta jäätämisestä.

Laivan kansi on kuorruttunut paksulla jääkerroksella.
Talviaikaan aluksiin kertyy jäätä mm. meren pärskeistä. Jäätämiseen vaikuttavat esimerkiksi lämpötila ja tuulen nopeus. Kuva: Hannu Manninen.

Jään kertymiseen vaikuttavia tekijöitä

  • ilman ja meriveden lämpötila

  • tuulen nopeus

  • aallokko

  • suhteellinen kosteus

  • aluksen ominaisuudet

Jotta suolaisesta merivedestä voisi syntyä jäätäviä roiskeita, veden pintalämpötilan on oltava alle +5 astetta ja ilman lämpötilan korkeintaan -2 astetta. Mitä voimakkaampaa tuuli on, sitä korkeammaksi aallokko kasvaa ja sitä helpommin syntyy roiskeita. Runsas ilmankosteus lisää jäätämistä. Samoin kostean ilman mukana tuleva sade tai sumu nopeuttaa jään kertymistä.

Jos alus liikkuu myötätuuleen, jäätäminen on huomattavasti hitaampaa kuin jos alus etenee vauhdilla vastatuuleen.

Jäätämisvaroitukset on nähtävillä Ilmatieteen laitoksen varoitussivulla ja ne luetaan YLE:n Radio Suomen ja Radio Vegan merisäätiedotusten yhteydessä.