Arktiset havainnot
Arktiset havainnot -ryhmä tutkii veden kiertoa ja sen muutoksia arktis-boreaalisilla alueilla hyödyntäen erityisesti Sodankylän mittausinfrastruktuuria.

Ylläpidämme Sodankylän lumeen, routaan ja veden kiertoon liittyviä havaintoja ja kehitämme niiden pohjalta uusia mittaus- ja tulkintamenetelmiä veden kierron kaukokartoitukseen ja mallinnukseen.
Kehitämme myös hiilen kiertoon ja päästöihin liittyviä satelliittimenetelmiä.
Osallistumme uusien satelliittimissioiden kehittämiseen järjestämällä mittauskampanjoita ja kehittämällä uusia menetelmiä satelliittihavaintojen tulkintaan.
Osallistumme Euroopan avaruusjärjestön ja Suomen akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin, kuten ESA-FMI Sodankylä SUPERSITE ja Suomen akatemian Digital waters -lippulaiva.
Toimimme Sodankylässä ja Helsingissä ja teemme yhteistyötä etenkin Kaukokartoitustutkimuksen yksikön muiden ryhmien sekä Kasvihuonekaasut, koordinaatio -ryhmän, Arktisen avaruuskeskuksen, Meteorologisen tutkimuksen ja Ilmastojärjestelmätutkimus-yksikön ryhmien kanssa.
Arktiset havainnot -ryhmäpäällikkö, TkT Anna Kontu, on toiminut myös Sodankylän tutkimusinfrastruktuurin päätutkijana vuodesta 2018 lähtien. Hän on yhteys- ja vastuuhenkilö Ilmatieteen laitoksen Sodankylän Arktisen avaruuskeskuksen (FMI-ARC) tutkimusinfrastruktuurin kehityksessä ja ylläpidossa sekä tieteellisissä mittauskampanjoissa. ESA-FMI Arctic-Boreal Earth Science, calibration and validation supersite -hankkeen päätutkijat ovat professori Hannakaisa Lindqvist ja Anna Kontu.
